Matkustaminen

Matkustaminen Viroon

 

Viroon pääset helpoiten meriteitse laivalla. Suomesta Viroon liikennöi muun muassa Tallink Silja, Viking Line tai Eckerö line. Laivat lähtevät Helsingistä ja nopeimmillaan laiva ylittää Suomenlahden muutamassa tunnissa. Laivamatkan Viroon voi tehdä myös päiväristeilynä, jolloin laiva lähtee aamulla satamasta, päivän voi viettää Tallinnassa ja paluu takaisin Helsinkiin on illalla.

Riippuen matkasuunnitelmista laivaan voi myös kätevästi ottaa oman auton mukaan, jos haluaa jatkaa matkaa autoillen. Auto on myös  mahdollista vuokrata helposti paikan päällä.

Tallinnasta pääsee helposti jatkamaan matkaa muualle Viroon autolla. Välimatkat Virossa ovat melko lyhyitä ja autolla voi myös jatkaa matkaa Virosta naapurimaihin, esimerkiksi suosittua Via Balticaa pitkin, joka vie Latvian ja Liettuan kautta Puolaan.

Virossa liikennesäännötkään eivät juuri poikkea suomalaisesta. Taajaman ulkopuolella rajoitus on 90 km / h. Liikennekulttuuriin on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, sillä se on Suomea huomattavasti vapaampaa. Virossa liikennesäännöistä ei piitata niin tarkkaan, ylinopeudet ovat yleisiä ja kolareita ajetaan tilastojen mukaan paljon.

Promilleraja Virossa kuitenkin on tiukka: 0,2 promillea verestä mitattuna ja hengityksestä 0,1 promillea, joten alkoholinvaikutuksen alaisena ei kannata ajaa. Tämä koskee myös pyörällä ajoa.

Huoltoasemaverkosto Virossa on kattava ja tiemaksuja ei ole. Tiestö saattaa kuitenkin olla osittain melko huonossa kunnossa, mihin on syytä varautua omalla autolla liikkuessa.

Voimassaoleva ajokortti on oltava ajaessa mukana ja alkuperäinen rekisteriote on hyvä muistaa ehdottomasti pitää autossa mukana. Jos auto on rahoitusyhtiön nimissä, kannattaa mukana olla valtakirja. Lisäksi on pidettävä huoli, että auton vakuutukset ovat kunnossa ja hankittava vakuutusyhtiöstä Green Card, joka on kansainvälinen vakuutustodistus. Suomesta poiketen lain mukaan Virossa autosta on löydyttävä huomioliivit, kaksi pyöräkiilaa ja jauhesammutin.

Linja-autolla pääsee myös helposti kulkemaan paikasta toiseen. Linja-autoverkosto on koko maan kattava ja hinnat ovat melko edullisia. Junalla matkustaminen sen sijaan on rajoitetumpaa eikä juna kulje jokapaikkaan. Tallinnassa liikkumaan pääsee myös raitiovaunulla, johdinautoilla tai taksilla.

Lentäenkin Viroon pääsee useasta eri kaupungista ja Helsingistä Tallinnaan lentää puolessa tunnissa.

Muista matkustusasiakirjat!

Suomesta Viroon matkustavalla täytyy olla mukana viranomaisen hyväksymä passi tai kuvallinen henkilökortti. Ajokortti ei käy viralliseksi todistukseksi. Tämä on syytä muistaa, sillä pahimmillaan tästä voi saada 400 € sakot.

 

Lähteet:

https://www.ikaalistenmatkatoimisto.fi/kohteet/viro/tallinna/autolla-tallinnaan-ja-viroon/

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=339657&contentlan=1&culture=fi-FI

https://www.autoliitto.fi/matkailu/hyva-tietaa/ennen-matkaa/automatkailijan-via-baltica-muistivinkit

http://www.finland.ee/public/default.aspx?nodeid=42672&contentlan=1&culture=fi-FI